keskiviikko 6. syyskuuta 2017

LINKO hackathon, oppimisen alan innovaatiotapahtuma

Jo talvella oli tiedossa, että Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään syyskuun alussa suuri oppimisen alan tapahtuma, Dare to Learn. Keväällä kylkeen ilmestyi myös hackathon. LINKO hackathon on suomalainen hackathon järjestäjä, jolle tämä oli jo kolmas innovaatiotapahtuma. Hackathon on tilaisuus, jossa 'hakkeroidaan' ratkaisuja eri toimijoiden esittämiin haasteisiin. Osallistujien pitää löytää tiimi siihen haasteeseen, jota haluaa lähteä ratkaisemaan. Ohjelmaan kuuluu valmennusta ja pitchaus puheen opettelua. Tapahtuman aikana saadaan mentorointia alan asiantuntijoilta. Kyseessä on kilpailu ja edellisten hackien tiimeistä on syntynyt firmojakin. Itse olin mukana enemmänkin opettelemassa metodia sekä oppimassa miten tällainen tapahtuma toimii ja miten se on järjestetty.

Hackathonin takana oleva LINKO sai alkunsa, kun ryhmä opetusalan opiskelijoita Helsingistä päätyivät pohtimaan ratkaisua seuraavanlaiseen asiaan: yliopisto-opetuksesta puuttui jotain, opiskeltiin aineita erikseen eikä ollut mitäään yhteyttä ulkomaailmaan. Hachathonit tunnetaan usein kooduksen tapahtumina, joihin kuuluu esim suomalainen Ultrahack. LINKOssa haetaan ratkaisuja opetusalaa kiinnostaviin asoihin, eikä tämä vaatinut koodaustaitoja. Se tietenkin oli plussaa.

Samalla tavalla kuin tänne LINKO hackathoniin on kerääntynyt koulutuksesta kiinnostuneita ja paljon opiskelijoita. Mukana oli myös tietojenkäsittelytieteen opiskelijoita, koodareita ja pelikehittäjiä. Mutta myös luokan- ja aineenopettajiksi kouluttautuvia ja jo valmistuneita opettajia. Haasteet tulivat SanomaProlta liittyen oppimateriaaleihin ja uudistetun vertaisarvioinnin menetelmiin. Microsoft pyysi konseptia Minecraft Educational Editionin käyttöönottoon ja Akavan erityisalat halusivat kysellä, miten saada näkyvyyttää ja parempaa kontaktia jäseniin.

Jokainen tiimi pitchaa oman esityksensä, joista haasteiden asettajat valitsevat voittajan ja voittaja pitchit pidetään Dare to Learn puolella. Voittajatiimille palkinto luvassa!

Kirjastoalan hackathoneja on järjestetty Yhdysvalloissa, ainakin verkosta löytyvien tietojen mukaan, vuodesta 2015. Tapahtumat ovat pääosin liittyneet koodaukseen ja usein kirjasto on toiminut vain järjestävänä areenana.

Suomessa on mm. Helsingin kaupunginkirjaston ja Eduskunnan kirjaston järjestäminen Democracy Hackathon järjestettiin vuonna 2016. Vuonna 2015 järjestettiin Helsingin yliopiston kirjastossa Digitaalisten ihmistieteiden hackathon liittyen digitaalisiin aineistoihin. Suomessa tapahtumat ovat olleet pitkälti Ultrahack tapahtumia ja yliopistojen piirissä tapahtuneita, esim. viime keväänä Helsingin yliopiston psykologian opiskelijat järjestivät oman hakathonin.

Ajatuksissa pyörii nyt, että onko jollain kirjastoalan toimijalla tarvetta uudenlaisiin ratkaisuihin, katsoa asioita laatikon ulkopuolella ja pohtia miten asioita voitaisiin tehdä uudesta perspektiivistä? Hackathoniin osallistuminen ei tarvitse olla koodaamista, vaan ratkaisumallien hakkeroimista, joista voi kehittyä käyttöön siirrettäviä konsepteja ja tuotteita, kun niitä tekemään saadaan oikeanlainen tiimi ja tuottajat, eli haasteiden asettajat. Tätä kannattaa pohtia ja kypsytellä myös kirjastoalalla, ei lainkaan pois suljettu ajatus.

Eduhack järjestää opetusalan hackathon sarjan, jonka seuraava hack on Tampereella lokakuussa. He haluavat mukaan erilaisia oppimisen ratkaisuista kiinnostuneita asiantuntijoita ja toimijoita kehittämään innovatiivisia ratkaisuja ja konsepteja oppimisen kentälle. Juteltuani hetken firman edustajan kanssa, hän ei muista että yksikään kirjastoalan osaaja olisi koskaan ollut hackathoneissa mukana.

Ensimmäisenä päivänä kun avasin suuni LINKO-Dare to Learn hackathonissa ja sanoin, että olen alkuperäiseltä ammatiltani kirjastonhoitaja ja missioni on edistää koulujen ja kirjastojen yhteistyötä, vastaus oli: 'en ole ajatellut, että kirjastolla vois olla jotain annettavaa'. Olemmeko kaikki itsevarmoja siitä, että kirjastoilla on annettavaa opetukselle? Jos kirjastot eivät astu rohkeasti opetuksen areenoille, ei meitä koskaa sinne pyydetäkään. We have to Dare!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti