lauantai 25. marraskuuta 2017

Informaatiotutkimus ja kirjastoalan koulutus, mistä tulemme, mihin menemme?

Runsas joukko informaatiotutkimuksen toimijoita ja asiasta kiinnostuneita kokoontui Tampereen yliopistolla Pinnin olohuoneessa pohtimaan ajankohtaista asiaa22.11. Kyseessä oli Informaatiotutkimuksen yhdistyksen syysseminaari. Koulutus on ollut muutoksessa viime vuosina, kun monet yliopistot ovat järjestelleen rakenteitaan uudelleen. Tämä tosin on ollut vain yksi asiaan vaikuttavista asioista. Pyrin tässä blogikirjoituksessa tuomaan esille keskustelun pääkohtia muistiinpanojeni mukaisesti.

Jokainen yliopisto esittelin miten tänä päivänä informaatiotutkimuksen yliopistokoulutus on rakentunut ja millaisia sisältöjä sekä suuntautumisia on olemassa. Kaikissa yliopistoissa mullistukset ovat tuntuneet. Kun yliopistot ovat siirtyneet suurimpiin hallinnollisiin kokonaisuuksiin ja kun maisterintutkintoja on vähennetty on informaatiotutkimuksenkin tarvinnut hakeutua tiiviimpiin kumppanuuksiin eri aineiden kanssa. Åbo Akademilla tämä kumppani on nyt information systems, Tampereella informaatiotutkimus on vuoden 2017 alusta ollut viestintätieteiden tiedekunnassa ja Oulussa kumppanuuksia on löytynyt historian, kulttuurin ja viestinnän ohjelmasta. Oulussa myös tiivis sidos kasvatustieteisiin kumppanina. 

Seuraavan osuuden paneeli kysyi meiltä, Mistä tulemme, mihin menemme? Olen koonnut teemoittain asioita jotka tulivat vahvimmin esille. 

Identiteettiä hakemassa 

Tämä ei valitettavasti ollut ensimäistä kertaa keskustelun alla. Asia on nostanut päätään jo pidempään. Kirjaston muutos on tuonut mukanaan kysymyksen mitä on kirjasto? Tämä on tuonut tilanteen, jossa identiteetti ja se mihin on totuttu on muuttumassa. Identiteettikysymys on jo myös erilainen yleisen kirjaston työntekijälle ja korkeakoulukirjastossa. Lehtori Ritva Hyttinen toi esille, että identiteettiä rakennetaan sosiaalisessa kanssakäymisessä opinnoissa, ja se muokkautuu mentäessä työpaikalle. Identiteetin pitääkin muokkautua paikan ja ajan mukaan.

Jarmo Saarti Itä-Suomen yliopistosta toi esille, että  muissa ammateissa on vahva ja selkeä ammatti-identiteetti. Lääkäri ja juristi melkein tietää mitä tulee tekemään tulevaisuudessa. Kirjastoalan monitahoisuus haastaa myös ammatti-identiteetin muodostumisen.

Identiteettejä on varmasti monia erilaisista kirjastoista johtuen. Kirjaston työntekijän moninaiset identiteetit vaikuttavat myös brändäykseen. Voiko vahvaa brändiä olla olemassa ilman selkeitä ammatti-identiteettejä.

Brändäysongelma

Myös kirjaston brändäys ja markkinoinnin ongelmat on ollut tiedossa jo kauan. Professori J. Tuomas Harviainen toi esille, kirjastolla on eräällä tavalla matala yhteiskunnallinen arvostus mutta vahva kysyntä monella tavalla. Brändimme ydin on mm. osaamisen tuominen esille; ytimessä pitää olla taidot, jotka on liitettävissä eri konteksteissa alalle kuin alalle. Kirjasto sanan ja kirjastoidentiteetin Harviainen kokee jopa eräänlaisena painolastina. Hän sanoi myös, että mikäli julkinen kuva on ensisijaisesti keskittynyt ylätasolla kirjastoihin, meidät on tapettu. Tässä on pakko nostaa esille se, että keskustelussa myös kuulutettiin niin sanottua k-sanaa, eli kirjasto sanaa. Monesta koulutusohjelmasta se on jo tippunut. Jos olemme niin eri laidoilla kirjasto sanasta imagona tai vastavasti painolastista, en ihmettele että brändäys on ongelmallista.

Keskustelussa tuotiin esille, että brändäysongelma heijastelee myös julkiselle puolelle. Varsinkin kun otetaan huomioon tilanne, jossa pätevyysvaatimusta ei enää tarvita. Jotta voimme yhä varmistua siitä, että kaikkiin kirjastoihin kautta Suomen palkataan yhä koulutettua väkeä, brändin pitää osoittaa, että osaamista tarvitaan. Tämä on kirjastojen ja ammattikoulutuksen elinehto.

Kirjastolain vaikutus

Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno toi esille sen, ettei lakiin perustuvia pätevyysvaatimuksia ei muissa pohjoismaissa ole ollut. Koulutettua väkeä on kuitenkin kirjastoihin riittänyt eli ammattivaatimuksen legimiteetti tulee muualtakin kuin vain lainkohdista. Ehkä keskusteluun alamme koulutuksesta pitäisi osallistaa myös väkeä laajemmin ja laajentaa osaamisen esilletuomista.

Keskustelussa ei vielä tullut esille, että laista pudotettu pätevyysvaatimus olisi näkynyt kirjastoissa. Osassa uusista työhakemuksista vaatimus on pudotettu. Ongelmaksi tämä koettiin pienemmillä paikkakunnilla, isot kirjastothan ovat jo aikaisemmin avanneet rekrytointia muille aloille.
Oulun professori Maija-Leena Huotari kokee, että AMK-tutkinto riittää yleisen kirjaston kentälle, mutta yliopistokirjaston tilanne on eri, hetkittäin ei edes maisterin tutkinto riitä. Tarvitaan tieteellisen ajattelun kehittämistä. Jos yleisille kirjastoille riittää AMK tutkinto, niin maisteritutkinnot täydentävät yleisissä kirjastoissa sitä osaamista, joita ei AMK koulutus tuota. Huotari myös näkee, että voimakkaat megatrendit tulevat muuttamaan paljon, voimakkaasti ja nimenomaan ulkoapäin, mm. robotiikka ja AI. Aineen säilymisen näkökulmasta on tärkeää, että on eri tason koulutusta ja hakea lahjakkaita tyyppejä koulutukseen ja pitää hankkia rahoitusta. Monen koulutuksen rahoitus on jo nyt suurin osin ulkopuolelta tulevaa.

Yliopiston ja amk koulutuksen ero


Eräs suuri keskustelun aihe oli AMK ja yliopistonkoulutuksen eriytyminen ja koulutuksen taso. Ammattikorkeakoulujen valmistujat ovat hyvin ’valmiita’ tarttumaan toimeen ja työhön. Noin 90%, Ari Haasion esittämä luku, ammattikorkean opiskelijoista tähtää työskentelemään yleisen kirjaston piiriin. Mielenkiintoisia asian ilmaisi mm. Jiri Uitto yrityksestä Insta DefSec, että ammattikorkeakouluista tulee todella valmiita tyyppejä kentälle, joilla on jo osaamista ja valmiutta. Mutta on myös niin, etteivät kaikki osaa ajatella, että minne muualle voi työllistyä kuin kirjastokentälle.  Ongelmana tosin on myös se, että yksityiselle sektorille palkkaavat ihmiset eivät tunne alamme osaamista.
Mutta tilanne on toinen korkeakoulun puolella. Helsingin yliopiston ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen toi esille, että kirjaston tehtävät ovat kallistuneet kovasti julkaisutoiminnan ja metriikan pariin. Tietokannat, datan arviointi, juridinen osaaminen, lisenssit, rajapinnat, biblio-, webo-, altmetriikka ovat asioita, joiden osaamista ja ymmärtämistä tarvitaan yhä enemmän. Jarmo Saarti toi myös esille näkökulman, että aineiden ymmärrys on myös tärkeää. Geneerisiä taitoja tarvitaan ja ovat lähtökohta, mutta myös ainekohtaisen osaamisen on tarvetta. Rekrytoinnissa alkaa tämän osalta olla jo muita ammatteja vahvemmassa asemassa kuin informaatiotutkimuksesta tulleet.


Uiton mukaan informaatiotutkimuksesta valmistuneet ovat hänen kokemuksen mielestä valmiimpia yhteistyöhön, siihen miten tutkitaan tiedontarpeita, keskustelemaan asiakkaiden kanssa. Ammattikorkeakoulusta valmistuu ihmisiä, joista saadaan asiantuntijoita tiettyyn tehtävään. Hänen mukaansa on valitettavaa, että yliopistolaisilla on tavallaan hyvä osaaminen ja ajattelukyky, mutta siitä puuttuu kilometristä vielä se viimeiset 100 metriä. Syventävien opintojen aikana mennään sinne, mistä sitä identiteettiä alkoi löytyä, mutta sitten opinnot jo loppuivat. Hän kokee, että sieltä lopusta puuttuu jotain, työstäminen ja kehittämien syventävien jälkeen. Harviainen täydensi, että eräällä tavalla 4 vuotta perus- ja aineopintoja ja 2 syventäviä pitäisi olla toisin päin.
Tällä tavoin yliopistokoulutus ja tutkimus erikoistaisi, että yliopistosta tuotaisiin vaikka kapeankin alan osaamista kentälle sen sijaan, että tulee kehityskelpoisia yksilöitä, joita pitää sitten opettaa erityisosaajuuteen. Osaamisen alueet on kirjastoissa, ainakin korkeakoulukirjastoissa, eräällä tavalla kapenemassa, pois moniosaajuudesta jota jossain vaiheessa kuulutettiin.
Yliopistojen muutokset
Yliopistojen mylläyksessä on mennyt uusiksi tiedekuntakuviot, aineyhdistelmäkuviot, opetukset ja vähän kaikki. Ja kuten yliopistolehtori Kristina Eriksson-Backa toi esille, ei nämä muutokset aina ole aineen itsensä valittavissa. Mikä sitten esimerkiksi vaikuttaa tutkimuksen suuntaan? Keskusteluun nousi myös se, että pelättiin koko aineen häviämistä. Tampereen prfoessuurien määrä laskee eläköitymsien seurauksena. Mutta nyt jo tuntuu, että osa kokee, että kirjastoaspekti alkaa olla alakynnessä. Tähän koen itse, että kysymykseen pitää lisätä kaksikin aihepiiriä, brändäys mutta myös se, että mikä on kirjasto? Mitä siellä tehdään, ja onko kurkattu mitä nyt tehty tutkimus on ja miten sen suhteuttaa työhön? Tutkimuksen tehtävä on tuoda tutkimus kentälle. Mutta myös kirjaston pitää katsoa kehittämisessä tutkimuksen suuntaan itse. Pitää huomioida, että esim. lukemisen tutkimusta tehdään myös monen muun tieteen ja aineenkin parissa.
Myös työelämäyhteyksiä kuulutettiin. Itsekin AMK koulutuksessa opettaneena voin sanoa, että ammattikorkeakoulussa tämä alkaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Yliopistot ovat vasta tähän suuntaan liikkumassa. Jaana Kekäläinen on parhaillaan kovalla tahdilla muokannut opetussuunnitelmia Oulussa ja esitti oman esityksensä päätteeksi muutamia teesejä: erityisesti opetuksessa ja tekemisen muodoissa tapahduttava muutos: tekemällä oppimista lisää ja pois luentomalleista. Kuulostaa samoilta tekniikoilta, mitä AMK opettajat ovat tehneet jo vuosia. Entä koulutusten sulautuminen? Turussa Yrkeshögskolan Novia on konsernitasolla osana Åbo Akademia. Mitä tulee tapahtumaan Tampereella, uudessa Tampereen yliopistossa? Huotarin mukaan lainvalmistelu alemman ja ylemmän korkeakouluasteen yhdistämisestä on laitettu jäihin.
Professori Eero Sormunen halusi tuoda esille mm. Liisa Niinikankaan joskus esittämän lausahduksen: ’kouluttakaa kriittisiä kehittäjiä’. Ongelma on siinä, että mihin koulutuksissa keskitytään ja miten otetaan huomioon yhteiskunnallinen kehitys. Opiskelijalla pitäisi olla riittävän laaja-alaiset valmiudet, jotta siitä pystyy ponnistamaan, mutta osaamisen tarve eriytyy. Myös yleisen kirjaston erilaiset asiantuntijaosa-alueet ovat hyvin erilaisia tänä päivänä.
Professori Huotari linjasi, että brändäys on myös liitettävissä tutkimukseen ja rahoituksen saamiseen. Ja jos tutkimus hiipuu, niin hiipuu koulutuskin. Brändissä pitää olla kova ydin eikä brändiä ole ilman sisältöä.
Jossain asiassa meni myös vähän mielipiteet ristiin. Koettiin, että yhteistyökyvyt ovat valmistuneilla hyviä, mutta Maarno taas toi esille käsityksen, että kirjastojen asiantuntijat ovat taas usein hyviä tekemään asioita yksin. Nyt taas pitää kehittää osaamista tekemään asioita yhdessä eri alojen ammattilaisten kanssa, moniammatillista yhteistyötä. Tätä korosti moni panelisti. Maarno myös toi esille, että ratkaisukeskeisyys kokemuksen mukaan voi olla heikolla yliopistokoulutuksesta valmistuneille vaikka kriittistä ajattelua onkin harjoitettu.

Oulun ammattikorkeakoulun eläkkeellä oleva lehtori Pirjo Tuomi toi esille sen, että aina ajatellaan, että koulutus vastaa työelämän tarpeisiin. Entä miten sen voisi tehdä toisin päin? Jos käännetään asia toisin päin, ja lähdetään kehittämään toimintaa myös tutustumalla tutkimukseen? Itselleni on jäänyt viime viikoilta mieleeni, kun kuulin että Ruotsissa koulukirjastojen kehittäminen perustuu tutkimukseen (ainakin yhden ihmisen sanoman). Onko tutkimus ja mm. yleinen kirjasto pystyneet keskustelemaan ja näkemään kehittämisen kohteita? Tutkimukseen liittyviä pyyntöjä on viime aikoina tullut myös yleisen kirjaston piiristä. Mutta mikä tutkimus saa rahoitusta, mikä ei? Asiat eivät ole niin yksinkertaisia.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Fake news ja valemedia

Viime vuonna Collins sanakirjayhtiö valitsi Yhdysvaltain presidentinkampanjan aikoihin vuoden sanaksi 'totuudenjälkeinen'. Tänä vuonna ollaan jälleen saman teeman äärellä. Vuoden 2017 sanaksi on valikoitunut 'fake news'. Tässä sulkeutuu vuosi samoilla teemoilla. Tämä on kaikkea muuta kuin mukavaa. 

Fake news termiä, myös tuossa yllä linkatun BBC:n uutisen mukaan, käyttää runsaasti Yhdysvaltain 45. presidentti Donald Trump. Trump on omalta osaltaan luokitellut median jo niin sanotusti, roskaan ja rautaan.  Fox News tuntuu olevan rautaa, muut on enemmän tai vähemmän roskaa. Muun muassa 1851 perustettu New York Times on listattu valemedian kategoriaan. Tässä ei tosin ole kyseessä suoranainen valemedia. 


Trumpin suusta tullessaan fake news nimittäin merkitsee usein sitä, että hän ei vaan yksinkertaisesti ole tyytyväinen uutisoituun asiaan tai näkökulmaan. Arviointi on pahasta, juuri se mitä vapaan median pitääkin tehdä. Eli fake news voi olla vain informaatiota, jota me emme hyväksy tai emme pysty ottamaan vastaan ilman epämiellyttäviä tunteita. Esimerkkinä YLE:n uutisoima juttu vuodelta 2015. 

Nämä tilanteet taas ovat kovin tuttuja informaatiotutkimuksesta. Välttelemme epämieluisaa tietoa emmekä hevillä usko tietoa, joka on oman maailmankuvamme vastainen. Vaikka meille esitettäisiin asioiden faktoja, emme silti siitä huolimatta kykene muuttamaan kantaamme. Keskustelu asioista saattaa päätyä epämiellyttävään ’minun totuus, sinun mielipide’ –tyyliseen kinasteluun. Perusteluja ei hyväksytä, jos ollaan erimieltä.

Olen yhdessä Ari Haasion kanssa kiertäneet tänä syksynä puhumassa valemediasta ja vihapuheesta. Kuulijoina on ollut osallistujia sekä kouluista, kirjastoista sekä nuorisotoimen alueelta. Tammikuussa meiltä yhdessä Markku Mattilan kanssa tulee ulos kirja valemediasta Avain kustantamolta. Pysy kuulolla!

Eli, Collinsin vuoden sanavalinnasta voimme päätellä, että totuudenjälkeinen aika aloitti uuden aikakauden. Nyt aiheena on valemedia ja sen monet näkökulmat, tarkoitukset ja toimintatavat ja informaatiovaikuttaminen.

Lukemisesta ja niin edelleen

Lukeminen ja lukemisen laskeva taso on puhuttanut suomalaisia nyt muutaman viikon ajan. Lokakuun ensimmäisen päivän juttu "Pisa-menestyksen takana vaanii nurja puoli: tuhannet suomalaisnuoret lukevat niin surkeasti, etteivät selviä arjen tilanteista – miten se on mahdollista?" Helsingin Sanomissa räjäytti tämän keskustelun liekkeihin. Useita mielipidekirjoituksia seurasi tätä artikkelia lähes kaikilta ammattialueilta.

On hälyttävää, että lukemisen ja oppimisen mallimaassa ollaan jostain syystä tilanteessa, että tuhannet oppilaat valmistuvat peruskoulusta ilman tarvittavia eväitä elämään ja jatko-opintoihin. Itselläni kesti muutaman päivän vain sulatellessa uutista ja jäädessä sanattomaksi.

Tämän uutisen vanavedessä Äidinkielen opettajien liitto kävi antamassa lausunnon eduskunnan tiede- ja sivistysjaostolle. Lausunnossa ehdotetaan lukeva koulu -hanketta Liikkuva koulu-hankkeen tapaan. Lausunnossa on myös hyvin merkittävä osa kirjastoille, sekä koulukirjaston muodossa mutta myös yleisen kirjaston ja koulun yhteistyön muodossa.


Vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmassa on tilaa kirjastolle useissa paikoissa. Tammikuussa 2017 voimaan astunut kirjastolaki 29.12.2016/1492 kertoo meille, että yksi lain tavoitteista on edistää lukemiskulttuuria ja monipuolista lukutaitoa. Laki myös sanoo, että tehtävien hoitamiseksi kirjasto toimii yhteydessä ja kehittää toimintaansa yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa ja tässä yhteydessä mainitaan koulut.

Kaiken toiminnan ja päätösten tuloksena on nyt syntynyt opetusministeriön Lukutaitofoorumi, joka perustettiin lokakuun viimeisinä päivinä. Foorumi toimii vuoden 2018 elokuun loppuun asti. 

Lukemisen tilan laskusta ei voi syyttää yhtä yksittäistä syytä. Syitä on haettu esimerkiksi siitä, että 25% vanhemmista lukee lapsilleen. Digitaalisuus ja älypuhelimet ovat hyvä syntipukki melkein mihin vaan asiantilan huononemiseen. Pelillisyys ja pelaaminen, kaikki muu kiinnostaa enemmän, lukeminen on tylsää. Syyt ovat todennäköisesti syvemmällä yhteiskunnassa (sosiaaliset muutokset, perheet, sosioekonomiset muutokset, eriytyminen yhteiskunnassa, tulotasojen muutokset), taloudessa (mikä vaikutus on ollut jo laman jälkeisillä leikkauksilla kouluissa ja kirjastoissa, kirjastojen määrän laskussa joka aina johtaa lainaus- ja lukutilastojen laskuun), median muutokset (digitaalisuus, muu ajanviete, sosiaalinen media, suoratoistopalveluiden tuleminen, kommunikaation kuvallistuminen, sisällöntuottamisen muutos) ja mitä vielä? 

Lukutaidon laskua ei voi niputtaa pelkästään siihen, ettei kirja houkuttele tarpeeksi. Mitä on tapahtunut lukemisen kulttuurille, lukevalle ja koulutetulle kansalle? Kirjastotilastoissa olemme yhä kärkeä, mutta lukutaidoissa on tapahtunut muutos. Kirjastojen lukumäärä on puolittunut 35 vuodessa (Tilastokeskus, 2015). Lokakuussa Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno kysyy oikeutetusti, mikä on kirjastojen lukumäärän vähenemisen yhteys lukutaidon laskuun (Kirjastoseura, 2017)


Yhdestä asiasta voin olla varma ja se on kirjastojen toiminta. Kirjavinkaus on ollut yksi niistä toimivista menetelmistä innostaa lapsia lukemaan sekä myös pitämään yllä lukuintoa silloin, kun se alkaa viidennen luokan jälkeen laskea. Kirjastot ovat kuitenkin kamppailleet resurssien kanssa jo yli 20 vuotta ja jokainen lapsi ei valitettavasti pääse kouluaikanaan vinkattavaksi. Olisiko nyt aika kääntää uudelleen muun muassa tässä lukemisasiassa katseet kirjastoon ja hoitaa resurssit kuntoon, jotta kirjasto voi ylpeydellä alkaa toteuttaa sille annettua lakisääteistä tehtävää kattavasti, yhteistyössä koulujen kanssa? 

tiistai 19. syyskuuta 2017

ECIL (European Conference on Information Literacy) tänä vuonna Ranskassa

Bonjour! Terveiset ECIL (European Conference on Information Literacy) konferenssista ja ihastuttavasta Bretagnesta, tarkemmin ottaen Saint Malon historiallisesta kaupungista!


Toinen päivä alkanut ja jo kahdessa esityksessä olen kuullut mielenkiintoisia uutisia Ranskasta. Pariisin tammikuun 2015 terroristi-iskut järkyttivät Eurooppaa pahan kerran. Terrori on tätä nykyä usein uutisissa. Suomikaan ei ole tältä aallolta säästynyt. Kiinnostavaa tässä on se, miten Ranskassa hallitustasolla reagoitiin tilanteeseen, koulutukseen liittyen.

Tätä pitää vielä tutkia vähän enemmän, jotta pääsee sisälle, mutta haasteen asettaa ranskankieliset dokumentit.
Tästä siis kuitenkin on kyse: Ranskan hallitus alkoi siis vuoden 2015 Pariisin iskujen jälkeen vahvistaa media ja informaatiolukutaitojen osuutta opetuksessa. Tästä on muun muassa saanut alkunsa niin kutsuttu residence-programme, joka liittyy mediataitoihin journalismin kautta. Alueet voivat palkata ammattijournalistin, joka sitten käy kouluissa ja ottaa osaa oppimisprojekteihin.

Moni hieman nopeasti alulle laitettu projekti saattaa kärsiä siitä, että ei ole ehditty kunnolla miettiä taustaa, teoriaa, toimintatapoja ja välineitä. Keskustelin esittelijöiden kanssa tovin ja kuulin että projekti on vielä niin sanotusti ’vaiheessa’, mutta tarpeeksi kiinnostavasti esitelynä innostuin siitä kovasti.

Nämä kaksi kertaa kun olen tästä kuullut on minusta valemediaakin tutkineena mielenkiintoista. Tiedon käyttäminen ajattelun perusteena ja väitteiden tukemisessa saattaa olla heikkolla. Tästä johtuen valemedia ja sen tuottamat valeuutiset saattavat todella vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja ajatusmaailmaan. Vihapuhe verkossa, panettelu ja mustamaalaaminen on yleistynyt kahden vuoden sisällä merkittävästi. Trollaamisesta on tullut arkipäivää sosiaalisen median keskusteluissa.

Joku voi sanoa, että meillä Suomessa taas valtionhallinnon tasolla ei tätä asiaa ole kunnolla kaitsettu, mutta tuomittu kuitenkin vakavin äänenpainoin. Erona Suomen tilanteeseen on se, että täällä ei ole ajateltu, että media- ja informaatiotaidoilla voitaisiin käydä vastaiskuun mielipidevaikuttamista ja näin ollen myös informaatiovaikuttamista vastaan.

Olemme tietoisia, että informaatiovaikuttaminen oli voimakasta Iso-Britannian Brexit-äänestyksen aikaan kesällä 2016,  Yhdysvaltain 2016 presidentinvaalien aikaan ja samoja merkkejä havaittiin myös vuoden 2017 Ranskan presidentinvaalien aikaan. Samasta on nyt merkkejä Saksan vaaleissa.

Tänää 19.9.2017 Yle uutisoi, että nuoret ovat pessimistisiä tulevaisuuden suhteen ja heitä huolehduttaa moni asia. He myös kokevat, että media mässäilee turvallisuusuhilla. 
"Myös internetin kautta tulvivan tiedon nuoret kokivat lisänneen turvattomuutta. Tämä näkyy nuorten mielestä esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa."
Nimenomaan tässä maahanmuuttokeskustelussa valemedia on voimakkaasti edustettuna.

Jännittävää Suomen kannalta tässä asiassa on se, että tarvittavat elementit opetukseen ovat hyvin 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmassa läsnä. Ne pitäisi nyt vaan nostaa näkyvämmin esille, jotta voimme todella nostaa esille sen mitä on informaatiovaikuttaminen, miten se muuttaa maailmaa, miten me siitä huolimatta voimme saavuttaa oman perustellun näkemyksemme maailmasta ilman pelkoa siitä, että eri tahot omilla agendoillaan vaikuttavat ajatteluumme.

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

LINKO hackathon, oppimisen alan innovaatiotapahtuma

Jo talvella oli tiedossa, että Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään syyskuun alussa suuri oppimisen alan tapahtuma, Dare to Learn. Keväällä kylkeen ilmestyi myös hackathon. LINKO hackathon on suomalainen hackathon järjestäjä, jolle tämä oli jo kolmas innovaatiotapahtuma. Hackathon on tilaisuus, jossa 'hakkeroidaan' ratkaisuja eri toimijoiden esittämiin haasteisiin. Osallistujien pitää löytää tiimi siihen haasteeseen, jota haluaa lähteä ratkaisemaan. Ohjelmaan kuuluu valmennusta ja pitchaus puheen opettelua. Tapahtuman aikana saadaan mentorointia alan asiantuntijoilta. Kyseessä on kilpailu ja edellisten hackien tiimeistä on syntynyt firmojakin. Itse olin mukana enemmänkin opettelemassa metodia sekä oppimassa miten tällainen tapahtuma toimii ja miten se on järjestetty.

Hackathonin takana oleva LINKO sai alkunsa, kun ryhmä opetusalan opiskelijoita Helsingistä päätyivät pohtimaan ratkaisua seuraavanlaiseen asiaan: yliopisto-opetuksesta puuttui jotain, opiskeltiin aineita erikseen eikä ollut mitäään yhteyttä ulkomaailmaan. Hachathonit tunnetaan usein kooduksen tapahtumina, joihin kuuluu esim suomalainen Ultrahack. LINKOssa haetaan ratkaisuja opetusalaa kiinnostaviin asoihin, eikä tämä vaatinut koodaustaitoja. Se tietenkin oli plussaa.

Samalla tavalla kuin tänne LINKO hackathoniin on kerääntynyt koulutuksesta kiinnostuneita ja paljon opiskelijoita. Mukana oli myös tietojenkäsittelytieteen opiskelijoita, koodareita ja pelikehittäjiä. Mutta myös luokan- ja aineenopettajiksi kouluttautuvia ja jo valmistuneita opettajia. Haasteet tulivat SanomaProlta liittyen oppimateriaaleihin ja uudistetun vertaisarvioinnin menetelmiin. Microsoft pyysi konseptia Minecraft Educational Editionin käyttöönottoon ja Akavan erityisalat halusivat kysellä, miten saada näkyvyyttää ja parempaa kontaktia jäseniin.

Jokainen tiimi pitchaa oman esityksensä, joista haasteiden asettajat valitsevat voittajan ja voittaja pitchit pidetään Dare to Learn puolella. Voittajatiimille palkinto luvassa!

Kirjastoalan hackathoneja on järjestetty Yhdysvalloissa, ainakin verkosta löytyvien tietojen mukaan, vuodesta 2015. Tapahtumat ovat pääosin liittyneet koodaukseen ja usein kirjasto on toiminut vain järjestävänä areenana.

Suomessa on mm. Helsingin kaupunginkirjaston ja Eduskunnan kirjaston järjestäminen Democracy Hackathon järjestettiin vuonna 2016. Vuonna 2015 järjestettiin Helsingin yliopiston kirjastossa Digitaalisten ihmistieteiden hackathon liittyen digitaalisiin aineistoihin. Suomessa tapahtumat ovat olleet pitkälti Ultrahack tapahtumia ja yliopistojen piirissä tapahtuneita, esim. viime keväänä Helsingin yliopiston psykologian opiskelijat järjestivät oman hakathonin.

Ajatuksissa pyörii nyt, että onko jollain kirjastoalan toimijalla tarvetta uudenlaisiin ratkaisuihin, katsoa asioita laatikon ulkopuolella ja pohtia miten asioita voitaisiin tehdä uudesta perspektiivistä? Hackathoniin osallistuminen ei tarvitse olla koodaamista, vaan ratkaisumallien hakkeroimista, joista voi kehittyä käyttöön siirrettäviä konsepteja ja tuotteita, kun niitä tekemään saadaan oikeanlainen tiimi ja tuottajat, eli haasteiden asettajat. Tätä kannattaa pohtia ja kypsytellä myös kirjastoalalla, ei lainkaan pois suljettu ajatus.

Eduhack järjestää opetusalan hackathon sarjan, jonka seuraava hack on Tampereella lokakuussa. He haluavat mukaan erilaisia oppimisen ratkaisuista kiinnostuneita asiantuntijoita ja toimijoita kehittämään innovatiivisia ratkaisuja ja konsepteja oppimisen kentälle. Juteltuani hetken firman edustajan kanssa, hän ei muista että yksikään kirjastoalan osaaja olisi koskaan ollut hackathoneissa mukana.

Ensimmäisenä päivänä kun avasin suuni LINKO-Dare to Learn hackathonissa ja sanoin, että olen alkuperäiseltä ammatiltani kirjastonhoitaja ja missioni on edistää koulujen ja kirjastojen yhteistyötä, vastaus oli: 'en ole ajatellut, että kirjastolla vois olla jotain annettavaa'. Olemmeko kaikki itsevarmoja siitä, että kirjastoilla on annettavaa opetukselle? Jos kirjastot eivät astu rohkeasti opetuksen areenoille, ei meitä koskaa sinne pyydetäkään. We have to Dare!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Ajatuksia lomien jälkeen - mistä puhumme kun puhumme tiedonhallinnasta?

Kesätauon jälkeen alkaa työtehtävät jo nostaa päätään ja ajatukset aktivoituvat taas työtaajuudelle. Oppimisen Pohjantähti'-ohjelmalta ja teokset ovat käytössä kaikille ilmaiseksi. Teoksessa 'Tulevaisuuden oppiminen: eväitä osaamisen seuraavalle vuosisadalle' ohjataan niin opettajia, oppilaita kuin vanhempiakin tutustumaan uudeenlaiseen oppimiseen uuden opetussuunnitelman astuttua voimaan. Teoksessa 'Tie laaja-alaiseen osaamiseen' tutustutaan tarkemmin laaja-alaiseen oppimiseen. Opas on nimenoman suunniteltu opettajalle tueksi laaja-alaisten taitojen esille ottamiseen osana opetusta.
Tämän sadepäivän blogikirjoituksen inspiraationa on Kirsti Lonkan sosiaalisessa mediassa jakamat kaksi teosta. Digitaalisesti vapaasti käytettävissä olevat teokset ovat Suomen Microsoftin '

Kuten monen muunkin asiantuntijan tehtäviin kuuluu, osallistun itsekin tässä keskusteluun liittyen nimenomaan laaja-alaisen osaamisen kokonaisuuksien sisältöön. Usein asiantuntijuus on myös hyvin kapea-alaista, ja siksi luonnollisesti kommentoin vain oman erityisalani asiaa. Koska erityisalani on informaatiotutkimus, lähdin tutustumaan dokumentteihin erityisesti tarkastellen miten tiedonhallintataitoihin liittyvät asiat on dokumentissa esitetty.

Olin 3.8. Helsingissä Opetushallituksen järjestämässä Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa puhumassa tutkimuksestani eli siitä miten tiedonhallinnantaidot näyttäytyvät opetussuunnitelmassa ja miten tähän asiaan pitäisi suhtautua. Tässä on linkki esitykseeni. On upeaa, että tuollaista Microsoftin julkaisemaa aineistoa on tarjolla nyt kun uusi OPS2014 tulee voimaan myös yläkouluille. Tukiaineistosta on aina hyötyä virikkeenä työn suunnittelulle.



Haluan tässä blogikirjoituksessani lähteä liikkeelle siitä, että malli kuin malli (Big6, tiedonhaun portaat, ohjattu tutkiminen, jne.) rakentuu aina kolmesta suuremmasta osiosta: 1) tiedonhankinnan suunnittelu, 2) tiedonhaku, ja 3) tiedolla työskentely ja tiedon konstruointi. Nämä kolme vaihetta toteutuu kaikissa olemassa olevissa malleissa, tehtävästä tai tiedonhankinnan tilanteesta riippumatta.

Terminologiaan en nyt mene sen enempää, siitä väitöskirjassa paremmin, mutta yksi asia on tehtävä selväksi. Tiedon arvoketju on informaatiotutkimuksen käsite. Data-informaatio-tieto-viisaus. Tästä on monia versioita, mutta pointti on siinä, että dataan pitää lisätä jotain, jotta siitä tulee informaatiota, informaatioon pitää lisätä jotain, jotta siitä tulee tietoa, jne. Tiedon hakeminen sinällään on hieman väärä termi, pitäisi puhua enemmänkin informaation hausta. Informaatiolukutaito, joka tulee esille edellä linkittämässäni esitelmässä. Informaatiosta tulee yksilön henkilökohtaista tietoa vasta kun informaatio muuttuu osaksi yksilön omia jo olemassa olevia tietorakenteita. Meidän pitää antaa informaatiolle merkitys, jotta siitä tulee tietoa. Mutta puhutaan nyt kuitenkin tiedon hankinnasta, kuten termi kuuluu.

Olen usein sanonut, että nuorten ongelma tiedonhankinnassa on enemmänkin puutteellisissa ajattelun taidoissa kuin suoranaisesti tiedon hakemisen taidoissa. Toki tekniikoissa on puutetta. Faktoja löydetään helpostikin, ja harmittavan usein nuorten tiedonhankinnan käyttäytyminen onkin vain juuri sitä, faktojen hakemista ja niiden listaamista opettajalle palautettavassa oppimistehtävässä. Pitkien tekstien lukeminen ei houkuta ja täten tyydytään nopeisiin vastauksiin ja nopeaan pintapuoliseen googlailuun. Tämä ei tule muuttumaan, jos ajattelemme tiedonhallinnan/tiedonhaun taitoja pelkkänä etsimisenä.

Alussa mainitsemassani dokumentissa Tie laaja-alaiseen osamaiseen käsiteltiin myös tiedonhankintaa kuten asiaan kuuluu, osana L5 teemaa: Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Tosin pitää huomauttaa, että tähän asiaan liittyviä aineksia on hyvin runsaasti myös ajattelun taidoissa (L1) sekä monilukutaidon osiossa (L4). Oppaassa otetaan siis L5 hengessä esille tiedon tuottaminen, tiedonhallinta sekä tiedonhankinta. Tämän takia on selvää, että asiaa on tässä tilanteessa katsottu voimakkaasti teknologian näkökulmasta. Teksti tuo asiantuntevasti esille tietokannat ja hakukoneet sekä tiedon kriittisen arvioinnin. Dokumentissa on kuvattu opettajan osaamisen, taikka työskentelyn, vaativuus tasojen 0-3 mukaisesti. Alla oleva teksti on lainaus tuosta kolmannen tason kuvauksesta:
"Oppilaat kehittelevät yhdessä käytäntöjä monipuoliseen tiedonhankintaan (tietokannat, tilastot, oman datan kerääminen) eri lähteitä yhdistelemällä. Oppilaat oppivat hakemaan ja keräämään tietoa tarkoituksen mukaisesti ja rajatusti luotettavista lähteistä sekä soveltavat tietoa monipuolisesti erilaisten todellisen maailman ongelmien ratkaisuissa."

Tämä on erittäin hienosti ja kattavasti ilmaistu. Se miten tämä toteutetaan on opettajan tehtävä eikä tämä onnistu pelkkien tietokantojen ja hakukoneiden opettelun avulla. Lainauksen vaatimus on laajempi. INFORMAATION kerääminen tarkoituksenmukaisesti ja rajatusti vaatii myös ajatustyötä ja käsillä olevan tehtävän sisäistämistä. Toinen alleviivaus ilmentää sitä, että oppimistehtävä pitää muotoilla niin, ettei siitä selviä pelkästään faktoja keräämällä. Vain informaatiota käsittelemällä siitä tulee tietoa. Näin ollen tiedonhallinta ja tiedonhaku prosessina on paljon lähempänä oppimista ja tiedon konstruointia kuin että se olisi pelkää informaation etsintää.

Niin kauan kuin ajattelemme tiedolla työskentelyä pelkkänä etsimisenä ja hakemisena, emme pysty toden teolla tarttumaan ongelmiin tiedonhankinnassa, jotka johtuvat nimenomaan tiedonhaun puutteellisesta suunnittelusta, liian vähäisestä aiheen pohdinnasta, oppimistehtävän puutteellisesta sisäistämisestä sekä fokuksen puutteesta.

Näihin ongelmiin on olemassa ratkaisuja erinäisten mallien avulla, eli toivoa silti on!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kevätjuhla 2.0 - learning cafe, yhteistyö ja yhteisten toimintojen suunnittelu

Tämä epäkonferenssin aihe on puhuttanut kirjastoissa aina ja vuodesta toiseen. Miten päästä kontaktiin opettajien kanssa? Miten lähteä suunnittelemaan yhteisiä juttuja, miten tavoittaa, millä välineellä tai metodilla, mistä aikaa yhteiseen suunnitteluun? Opettajilla on oma koulun yhteinenkin suunnitteluaika vähissä. Valmiita paketteja, kutena alapuolella ehdotetaan? Toimivatko paketit, miten varmistutaan siitä, että paketit hyödyttävät opettajaa ja tulevat tarpeeseen? Onnistuuko tämä ilman yhteistä suunnitteluaikaa?

Ryhmä oli tämän teeman suhteen erittäin monipuolinen, koska mukana epäkonferenssissa oli opettajia, koulukirjastonhoitajia ja kouluyhteistyötä tekeviä kirjastonhoitajia. Yhteistyössä on voimaa: yksin pääsee nopeasti, mutta yhdessä pääsee pidemmälle.

- Omien idoiden / tapahtumien esilletuonti, mikä on hyvä kanava? kasvatusten, sähköposti
- Ideointi / idea on tärkeä, ei raha -> facebook välineenä opettajien ja kirjaston välille?
- koululta yhteistyöhenkilö -> välittää tietoa muille, tämä on koettu toimivaksi!
- Tärkeää on löytää innostunut yhteyshenkilö!!
- Kirjastolta pyydetään tiedonhaun opetusta
- Koulun sähköpostilistat
- Liikaa tiedotusta sähköpostissa
- Outlook, Yammer tiedotusvälineenä?
- Kahvi- ja lounastauot tärkeitä
- Olisko Wilma-tunnukset hyvät? -> On, hanki ne!! :-)
- Suunnittelupäiviin mukaan --- aineryhmäkokoukset toimivampia!
- Henkilöstökokoukset
- Kansliasta tietoa!
- Freedon, flow, responsibility -> aktiivisuus ja motivaatio
- Käytäväpuheita -> yhteistyötä
- Kirjastolta valmiita opetuspaketteja kouluille
- Monialaisiin oppimisympäristöihin liittyviä paketteja kouluille
- Kaunokirjallisuuteen/-suudesta monialaisia paketteja
- Alakouluissa koulukirjastovastaavat kutsutaan kirjastoon
- Opettajat tekevät työtä omien henkilökohtaisten ajatusten mukaan
- Suunnittelu, toteutus -> miten hyödynnetään?
- Aloitteellisuus
- Muutosvastaisuus
- Rahoitus, toimijat, konkreettinen yhteistyö koulukirjasto/koulu
- Uuden koulun suunnittelu, ala- plus yläkoulu
- Opettajan johdolla mennään
- Kiire -> kirjoja ei hyödynnetä

Tämän viimeisen aiheen läpikäynnin myötä haluan kiittä kaikkia osallistujia ja ryhmäläisiä tästä antoisasta ja mukavasta tapahtumasta ja sen onnistumisesta. Palautteissa ollaan halukkaita tulemaan tällaiseen tapahtumaan uudestaan ja näinhän tehdään! Tutkaillaan olisiko se ensi vuonna vai seuraavana. Mutta näissä merkeissä tavataan kyllä uudestaan!

Ihanaa kesää kaikille ja rentouttavia lomapäiviä!

Anu


Kevätjuhla 2.0 - learning cafe, S2-oppilaat kirjaston käyttäjinä

Koulukirjastojen epäkonferenssin yhtenä aiheena tiistaina 6.6. oli S2 oppilaiden innostaminen kielten opiskeluun ja kirjaston käyttöön. Ryhmässä tuli hurjan paljon menetelmävinkkejä, joista montaakin voi toteuttaa yhdessä kirjaston kanssa. Tällöin oppilaalle syntyy myös suhde kirjastoon ja kirjaston käyttöön.

S2 oppilaalle saattaa olla myös äidinkielen lukeminen heikkoa ja sen merkitys tässä kielen opetuksessa on luonnollinen osa kirjaan ja lukemiseen yleensä tutustuttaessa. Toiminnallisuus on oppimisen kannalta tärkeää ja varsinkin mieluisa tekeminen ja mieluisat aiheet.

Selkokirjoja tulee koko ajan lisää, nyt myös Salla Simukan trilogia on muokattu selkokirjaksi. Aineisto siis kehittyy koko ajan parempaan suuntaan.


Menetelmät: 
- Celia-äänikirjat
- Selkokirjat kaiken ikäisille
- Selkokirjavinkkausta
- Alias-tyyppiset pelit
- Runokoodaus
- Äänikirjat ja selkokirjat normaalien kirjojen rinnalle
- Sanataidekasvatus: osallistuva runoilu, kuuloruno vai korvaruno, saduttaminen (alku annettu, malli mukana, googelrunot, kummikirjailija, valmis näkökulma)
- Tilat epämuodolliseksi (satuluola pöydän alle, sohvat ja muut pehmeät isutimet
- Pajatoiminta: kielen opettajana
- Sarjakuvatyöpajat
- Omakieliset aineistot
- Lukeminen sujuu, kun aihe kiinnostaa
- Lukumummi tai -koira
- Kirjastosuunnistus
- Teemakokonaisuus (kauhu ym. genre)
- Satunurkka (eri maiden satuja + vanhemmat lukijoina)
-  Aikuiset mukaan
- Vahva yhteistyö: kielen opet, erityisopet, S2 opet, vanhemmat, kirjasto -> kuka huolehtii aikuisten lukutaidosta?
- Laitoslainaajakortti
- Markkinointi -> liikuta oppilasta, tunne mukaan! -> puhe, sanat liikkeeseen = 'kroppaan'
- Lue ääneen kaikille, novellit ja runot käyttöön
- Lauletaan, loruillaan yhdessä, eri kielillä
- Opettajien sitoutuminen
- Erikieliset lukupiirit - rekrytointi?
- Teoksiin tutustuminen myös osina
- Omakieliset aineistot - 80 kieltä Turun Norssissa eli monikieliset kirjastopalvelut ovat tarpeen (valtakunnallinen, Helmet, lainaa myös muualle Suomeen)
- Draamaa mukaan, oma elokuvakäsis, tarinan pohjalta näytelmä

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kevätjuhla 2.0 - learning cafe, yhteistyö koulun ja kirjaston kanssa monialaisia tukemassa

6.6. Turussa järjestetyn koulukirjastojen epäkonferenssissa yhden pöydän aiheena oli miten yhteistyö monialaisissa sujuu koulun ja kirjaston yhteistyönä. Pöydässä olleesta lakanasta en saa nyt itse niin paljon irti, mutta toivon että tapahtumassa olleet ihmiset saavat näistä muistikuvia ja ajatuksia kehittämiseen. Itse en ehtinyt pöydissä kiertää ja siksi toivonkin, että tätä listausta voisi joku paikalla olija vaikkapa kommentoida.

Kyseessä on suuri asia, nyt kun uusi opetussuunnitelma on astunut voimaan, pian jo koko peruskoulussa. Koulu ja kirjasto yhteistyötä on Suomessa huimat määrät. Miten tuota yhteistyötä saadaan viriteltyä monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin on haaste kaikille kouluyhteistyötä tekeville kirjastoille.

- Skype book club
- Ilmiömäinen ilmapallomatka - Ilmiöoppiminen
- Yhteistä sadunkerrontaa eri kielillä ja sen videointi
- Verkko
- Mediakasvatuksen uudet menetelmät
- Opettajakohtaiset erot -> yläkoulu
- Harrastuneisuus -> "tasa-arvo"
- Opettajan ammattitaidon täydentäminen, yleissivistys, tietotaito.
- Kirjasto ihminen on yhtä kuin kirjasto
- Kirjasto jalkautuu
- Pitkä prosessi, tarvitaan aikaa
- Tietopalvelu on kirjasto
- Arvomaailmakysymys
- Opiskelijat mukaan
- Tiedonkulku

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kevätjuhla 2.0 - learning cafe, OPS-työ ja kirjastot

Tämä aihe oli 6.6. kerännyt selvästi vähiten muistinpanoja eikä aihe ollutkaan helppo. Lajittelen vähän aiheita parin eri otsikon alle: ristiriitaisuus ja menetelmiä.

Ristiriitaisuus
- OPS työ: juopa koulun ja yleisen kirjaston välillä?
- OPS: kirjaston tilaisuus
- Koulukirjasto on myös mukana OPSissa jossain paikoissa
- Oppimisympäristö
- Onko aikaa? Eriarvoisuutta?
- Ilmiöoppiminen ja monialaisuus
- Velvollisuus vai mahdollisuus?
- OPS on niin täynnä
- OPS tosi täynnä opettajille
- Kirjasto antaa opettajille lisää aikaa ja resursseja
- Laaja-alainen ylittää oppiainerajat

Kuten huomaamme, olemme ristiriitaisen aiheen parissa. Osa kokee tämän hetken ja tilanteen mahdollisuutena, joku on myös tuskastunut siihen, että avoimia kysymyksiä on niin paljon. Liittyykö tähän se, että tämä on myös osassa kouluista vielä vähän vaiheessa? Onko kirjastoilla todella tietoa, mitä on tapahtumassa? Toimiiko vanhat konstit vai tarvitaanko pussillinen uusia? Vai osoittautuvatko vanhat konstit paremmiksi kuin pussillinen uusia? Kokeeko opettajat, että kirjastoissa on tarpeeksi osaamista ohjaamiseen ja rahkeita työskentelemään tiiviimmin opetuksen yhteydessä opettajan vierellä?

Mutta vielä ehtii yhteistyöhön! Mikael Österlund muistutti meitä tapahtumapäivän puheessaan, että koulun aikakäsitys on erilainen ja myös vuoden kierto vähän eri. Kaikki katkeaa kesällä ja tunti on 45 minuuttia, ei 60 minuuttia. Lukujärjestykset sovitaan usein jo ennen juhannusta valmiiksi. Toukokuussa ei opettajille kannata lähteä ehdottelemaan mitään mikä liittyy seuraavaan syksyyn, toukokuu on liian hektistä aikaa. Ottakaa yhteyttä koulu- tai sivistystoimeen tulevana talvena ja puhukaa ylemmän tason ihmisille. Tai, nykikää sitä kaikkein innokkainta kumppanianne joko koulussa tai kirjastossa ja lähtekää kehittelemään jotain yhteistä loistokuviota. Hyvistä jutuista sana liikuu!

Pitää myös perinpohjaisesti tutustua ja ymmärtää mitä opetussuunnitelma tarkoittaa termeillä monilukutaito, monialaisuus, eheyttäminen ja laaja-alaisuus. Ilman terminologian perinpohjaista sisäistämistä ei kannata lähteä liikkeelle.

Menetelmiä
 - Oppimispaketit Liedossa: tiedonhankinta, äidinkieli, vinkkaus, kuvis, aiheena esim. suvaitsevaisuus
- Alakoulu: mediamatka -> ilmiöpohjainen viikko
- Monialainen: taidot entuudestaan ohjasi oppimaan
- Tiedonhallinnan ajokortti?
- Koodaaminen
- Kirjoihin valmiit tehtävät -> opeilla tosi paljon työtä
- Tiedonhaun opetus osaksi opetusta (projekteja?)
- Lukuharrastuksen tukeminen
Kari Pohjola ja Anun kengät. (A. Ojaranta)

Muutamia onnistuneita juttuja on jo menossa! Liedosta voi kysellä Mikaelilta lisää heidän suunnitelmista. Uskoakseni Päivi Jokitalo on myös kartottanut näitä meneillä olevia projekteja. Kaarinassa kuten Turussakin ovat kirjastot järjestäneet koodauspajoja. Tiedonhaun opetus pitäsi ehdottomasti ottaa osaksi opetusta. Tästä olen monesti mainostanut menetelmää ohjattu tutkiminen, joka on suunniteltu niin, että opettaja ja kirjastonhoitaja yhdessä kulkevat oppilaiden rinnalla ohjaten esim. projektityöskentelyn aikana.

Menetelmiä on, mutta miten saamme opettajat ja kirjastonhoitajat samaan pöytään ääreen näitä jakamaan? Kirjastotyöryhmä? Tämäkään ei ole joka paikassa ollut välttämättä toimiva malli. Tätä pitäisi ehdottomasti pohtia lisää. Ja vielähän on tuon learning cafen lakana purkamatta, sitä jäämme odottelemaan!


Kevätjuhla 2.0 - learning cafe, teemana digiloikka koulukirjastossa

Lupasin kirjoitella auki koulukirjastojen epäkonferenssipäivän aamupäivällä olleiden learning cafe teemojen lakanoita auki. Kirjoittelen lakanasta kohdat auki ranskalaisin viivoin ja teen yhteenvetoa sinne tänne väleihin. Digiloikka on puhuttanut paljon ja niin iso osa arkea, että tämä teema oli kovasti ajankohtainen, kuten muutkin käsitellyt aiheet.
"Ei digiä digin takia, sisältö edellä! -> pedagoginen osaaminen, havainnollistaminen"
Tuossa minusta kiteytyy koko jutun juuri, eli oppiminen tähtäimessä koko ajan! Tekemisen kautta oppii opittavaa aihetta sekä samalla digiteknologian käyttöä juuri siinä työmerkityksessä. Jokainen oppii, myös opettaja sekä kirjastonhoitaja.

Kirjasto ja tiedonhaunopetuksen yhteys
- Kirjasto monialaisuuden puolestapuhujana
- Tiedonhaun opetus
- Tiedonhaun systemaattinen opetus -> liian vähän, enemmän ja useammin!
- Ei saisi olettaa että kaikki osaa -> yksilöity opetus
- Informaatiolukutaidon opetus, lähteiden arviointi
- Monilukutaito on se, jossa kirjastoilla on annettavaa -> kirjastojen metatieto ja muu oma digi sisällöntuotanto
- Koulukirjastoissa tehtävä tunnetuksi kirjastojen verkkopalveluita, FINNA, digitaalinen kansallinen kirjasto, ym. sekä opettajille että oppilaille ja opiskelijoille

Kirjastot ovat jo ammoisista ajoista olleet tiedon järjestäjiä, eikä tilanne olen nyt post-teollisella digitaalisella ajalla mihinkään muuttunut. Tietoa pitää järjestä yhä, metatieto on informaatioalan ydinosaamista. Tässä kouluyhteistyössä onkin nyt ehkä kyse professioeroista, miten tiedämme kirjastolaisten osaamisesta, miten kirjastotyö näyttäytyy muille? Miten tiedonhaun opetus on järjestetty, miten se liittyy koulun toimintaan, miten se liittyy juuri silloiseen opittavaan asiaan?

Nyt on todellisen pohtimisen paikka. Kuten päivän aikana joku heittikin, että "Nyt on sauma!" Uusi kansallinen opetussuunnitelma on elokuusta alkaen käytössä koko peruskoulussa. Miten koulusta ja kirjastosta saa todellisen kumppanin, onko päästy yhteisen suunnittelun asteelle liittyen mm. eheyttäviä kokonaisuuksia ja laaja-alaisia taitoja? Vielä on aikaa, todennäköisesti 10 vuotinen OPS kausi on vasta juuri polkaistu käyntiin!

Terveisiä kirjastoille: 
- Kirjastohenkilön itsensä haastaminen, omat asenteet ensin tarksteluun
- Yhdessä yritetään, ei saa pelätä virheitä, open statuksen 'laskeminen'
- Kokeile rohkeasti itse! kouluttaudu, opi yrityksen ja erehdyksen kautta vaikka yhdessä lasten kanssa!
- Tarpeiden moninaisuus, huvikäyttö onnistuu, osaaminen jää siihen. -> henkilökohtainen ohjaus (aikuislukio)
- E-kirjat tunnetuiksi
- Pilvikirjasto, ei vielä ottanut tuulta alleen.
- E-aineistoa ei haluta hyödyntää, jos paperinen saatavilla
- Opettajien ohjaus ja neuvonta digikirjoihin
- Opettajien koulutus
- Kirjastonkäytön opetusta opettajille veso-päivinä

Kokeilukulttuuria, rohkeaa otetta ja uuden oppimista! Selkeästi tässä näkyy myös e-kirja-asia, jonka esilletuontia toivottiin lisää. Kun kouluilla ja oppilailla on yhä enemmän digitaalisia laitteita, on myös sitä kautta koko kirjastojen digitaaliset aineistot käytettävissä! Huikea resurssi taloudelisessa pulassa rypeville peruskouluille. Miten etäkäyttö on järjestetty esim. kaupunginkirjaston ja koulun välille, kirjastokortilla pääsee käsiksi mihin aineistoihin? Vaikkei koululla ole välttämättä omaa oikeutta lisenssien kautta, jokaisella oppilaalla on silti pääsy oman kirjastokortin kautta. Saatikka vapaasti käytettävissä olevat aineistot, mitä tuossa listassa mainittiinkin!

Menetelmiä
- QR-koodisuunnistus on helposti lähestyttävä!
- Runokoodaaminen, vähän kuin black out poetry, mutta sovelluksella
- Kirjatrailerit kivoja!

Yleistä asiaa ja huomioita
- Uutta tulta ja tuulta!: mahdollisuuksien esittely, motivaatio, kirjasto edelläkäviä, huomenna ainakin!
- Rohkaisu
- Lehmänhermoinen it-tukihenkilö käytettävissä
- Esimerkkien kautta! Aloitteentekijöitä vähän, matkijoita paljon

Haasteita: 
- Materiaaliongelmat, laiteongelmat: budjetit ja vastuut
- Väsymys päätetyöskentelyyn
- Epätasa-arvo, kuntien asema / ratkaisut vaihtelevat
- Yhteistyö olemassa olevien resurssien kanssa -> henkilöstöresurssien hyödyntäminen, esim. mediakasvatus
- Enemmän aikaa kirjastotyypeille ja opettajille
- Aikuiset tulee jäljessä

Rahoitushankaluudet tuovat mukanaan materiaaliongelmat ja sitä kautta epätasa-arvoa. Siksi myös kirjasto on hyvä tasaamaan tätä kuilua myös digitaalisessa mielessä. Koulukirjaston koneet ja teknologinen varustus voivat helpottaa oppilaiden tilannetta. Ensimmäinen lainaus tämän kirjoituksen alussa pätee myös loppukaneettina: mitä ikinä teemmekin, sen pitää tapahtua oppimisen hyväksi, oppimista edistäen. Nuorten ns. diginatiivien digitaalinen osamainen keskittyy pitkälti viihde- ja sosiaalisen käytön piiriin ja tällöin sen viihdelaitteen muuttuminen työvälineeksi on haaste.

Kevätjuhla 2.0 - learning cafe, teemana aineenopettajien koulukirjaston käyttö

Yksi 6.6. epäkonferenssin puheenaiheista oli aineenopettajien koulukirjaston käyttö ja miten sitä voisi lisätä. Lakana oli hurjan täynnä kommentteja ja tässä ne ovat koottuna. Kommentteja on tiettyjen koulujen käytänteistä, yleisen kirjaston puolelta ja myös haasteista:

Opettajat:
- Nimenomaan reaaliaineiden opettajat käyttävät koulukirjastoa: psykologia, uskonto, historia, yhteiskuntaoppi, maantieto, mutta myös musiikki
- Entä muut kuin reaaliaineiden opettajat? mitä tarjottaisiin?
- Koulun perinteistä johtuu, että opettajat käyttävät paljon kirjastoa, kirjastonhoitaja on läsnä kun opettajat tulevat
- Aineenopettajien luokkiin sijoitettua materiaalia
- Lähestyminen tiedonhaun ongelmaan voi olla yksiviivaista; omat, ammattialaan liittyvät rutiinit
- Ajankäytön ongelmat: opettajien käyttämä aika heijastuu oppilaiden tiedonhakuun
- Tiedonhallintaa koskeva puhe leijailee taivaissa; käytännössä tavoitteiden pitää olla matalalla, tiedonhaku vie aikaa, lähteitä pitää olla useita.
- Olennaisen valinta isosta aineistosta hankalaa
- Kieltenopettajat käyttävät erikielisiä romaaneja ja sarjakuvia, myös kieliluokkien matiikanopettajat
- Äidinkielenopettajat suurin käyttäjäryhmä - alakoulussa käytetään eri aineissa kirjastoa aktiivisemmin
- Koulukirjaston materiaalithan ovat eri aineiden materiaaleja!
- Kirjastoyhteistyö kaatuu helposti äikän- ja kuvisopettajan niskaan
- Monet opettajat lakkaavat käyttämästä kirjastoa kun valmistuvat opettajiksi
- Opettajat eivät opiskele informatiikkaa, mutta opettavat tiedonhakua, "opettajien professio on niin vahva, että se hylkii kaikkea muuta"
- Lukemisen ja kirjoittamisen taidot on vaikea nähdä läpäisevinä asioina
- Ylioppilaskokeen uudistamisen vaikutus?
- Vaikea lähteä kirjastoon? - oma persoona vaikuttaa
- Oppilailta on katoamassa sidesanat, koska eivät lue pitkiä tekstejä -> sanavarastot supistuvat
- Reaaliaineiden esseissä OIKEASTI tarvitaan tiedonhan ja lähdekritiikin taitoja
- Lukudiplomi kieltenopettajien vastuulle

Koulukirjaston ja kirjastoyhteistyö tuntuu monesta valuvan eniten äidinkielenopettajien harteille. Mutta kirjastohan on täynnä myös muiden aineiden aineistoja. Todellisen totta on varmasti se, että kirjastolaisille yhteistyöopettajiksi muodostuu juuri äidinkielen opettajat ja tällöin yhteyttä aineopettajiin ei juurikaan synny.

Opettajan ammatti on Suomessa arvostettu ja opettajan työssä on suuri vapaus toteuttaa opetusta parhaaksi katsomallaan tavalla opetussuunnitelman tavoitteita kohden. Myös opettajan aikaisemmat kokemukset kirjastonkäytöstä ja tottumuksesta saattaa ohjailla myös oppilaille välittyvää kirjastonkäyttöä. Tätä kannattaa ajatella tarkemmin, varsinkin kun nyt uusi opetussuunnitelma tuo kirjastoa ja muita kumppaneita esille voimakkaammin ja myös tiedonhallinnan taitojen vaade on voimakkaasti esillä.

Yhteistyöehdotuksia
- Mieluummin 10 minuuttia monen eri tunnin alusta kuin kerran 45 min?
- Koulukirjaston pientä kokoelmaa täydentää pääkirjaston kokoelma -> Kirjakasseja eri aiheista opettajille: näyttävät, mitä kaikkea kirjastosta voi löytää
- Kirjasto voi olla aktiivinen ja näyttää, miten paljon kirjastosta löytyy materiaaleja
- Yleinen kirjasto tarjosi terveystiedon opettajille mediakasvatuspaketteja helmikuun mediataitoviikolla
- Usko omaan tekemiseen, muiden esimerkki auttaa
- Kirjastolta puuttuu kontakteja muihin kuin äidinkielenopettajiin!
- Kirjastotilan käyttö eriyttämiseen, väistötilana
- Tietokirjassa tieto helpommassa, valikoidussa ja syvällisemmässä muodossa, netistä löytyvän tiedon hahmottaminen oppilaille usein hankalaa

Miten tuoda kirjastoa kouluun ellei koululla ole omaa koulukirjastoa? Oma ajatukseni kirjastoyhteistyöstä on se, että kaiken toiminnan pitää lähteä siitä, että se hyödyntää opettajaa, eikä siten tunnu niin sanotusti ylimääräiseltä toiminnalta. Toiminnasta pitää löytyy synergia, muuten aitoa yhteistyötä ei saada syntymään. Sekä kirjaston ja opettajan pitää olla samassa lähtökohdassa ja tavoitteiden pitää olla tiedossa. Miten tähän päästään? Siihen saattaa löytyä vastauksia vielä seuraavasta lakanasta, yhteistyö.


Menetelmäehdotuksia: 
- Skype tapaamiset eri maiden välillä kielenoppimisessa, musiikissa eri maiden musiikkia yhdessä oppilaiden kanssa keskustellen
- Oppilaiden näyttely kirjastossa
- TET kirjastossa
- Vanhempainyhdistyksen resursoima kirjasto on ollut hyvä ratkaisu
- Oppikirjojen lainaamista
- Äikänope: yhdistetään musiikki kirjaan, 5 biisin soittolista
- Hissanopen tehtävä: paperinuken teko vuosikymmenten tyyliin
- 6-luokkalaiset kirjastoagentteina
- Matemaattisia lautapelejä / pulmapelejä matiikanopetajille
- Historiaan: Westön kirjat!

Kunhan opettajat ja kirjastonhoitajat pääsisivät yhdessä saman pöydän ääreen suunnittelemaan, niin yhteistyö aiheita varmasti syntyy. Tätä olen todistanut koulutuksissa moneen otteeseen, mm. Olarissa alkoi hedelmällinen yhteistyö yhden tällaisen koulutustilaisuuden kautta. Jos tällaisia törmäyttämisen tilaisuuksia ei järjestetä, eivät nämä ammattikunnat koskaan eksy saman pöydän ääreen. VESO-päivät ovat tärkeässä asemassa, kun puhutaan koulutuksesta ja yhteisestä suunnittelusta.

Yleisiä kommentteja
- 7. luokalla vain pelataan, 8. luokalla tehdään koulutöitä, puolet pelatan, 9. luokalla tehdään vain koulutöitä
- Oppilaat tykkäävät olla kirjastossa, siellä saa pitää hauskaa!
- Kirjaston mahdollisuudet edelläkävijänä
- Koulukirjastosta lähetettiin kaikkiin kirjastoalan koulutuspaikkoihin kutsu: tulkaa tutustumaan koulukirjastoihin - kukaan ei vastannut

Havaittavissa oli myös lievää turhautumista toiminnoista. Myös ns. toiminnot kirjastoissa vaihtelivat, eli myös kirjastonhoitajat katsoivat toimintoja eri tavalla. Jollekin kirjasto on eräänlainen safe-haven koulun keskellä, jollain kirjastonhoitajalla on kirjastonkäyttöä kohtaan hyvin tieto- ja työskentelypainotteinen näkemys. Kirjastonhoitajissakin on eroja ja myös sitä kautta määräytyy paljon kunkin koulukirjaston toiminta ja tekemisen henki. Ei meitä ole yhdestä puusta veistetty!

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kevätjuhla 2.0 - koulukirjastojen epäkonferenssi

Turussa vietettiin aurinkoisena tiistaina 6.6. aivan mahtava päivä! Pitkäaikainen unelma saatiin toteutettua Mikeal Österlundin ja Liinu Leiwon kanssa. Vajaan puolen vuoden järjestelyjen tuoksena Turkuun saapui 35 koulukirjastonhoitajaa, opettajaa, kouluyhteistyötä tekeviä kirjastonhoitajia, opiskelijoita ja asiasta kiinnostuneita. Päivä oli intensiivinen, mutta noin kymmenkunta jaksoi vielä pienen tauon jälkeen lähteä jälkilöylyille Panimoravintola Koulun pihalle.

Päivä oli epäkonferenssin hengen mukaisesti järjestetty kokonaan osallistujilta tulleiden puheenaihe-ehdotusten pohjalta. Aamupäivällä käsiteltiin suurempia asioita learning cafe menetelmällä ja iltapäivällä oli vuorossa paasaukset ja salamapuheet. Puheliaan iltapäivän kruunasi kouluttaja Kai Halttusen pitämä työpaja ohjaamisen menetelmistä.

Epäkonferenssin hyvänä puolena on se, että voidaan varmistua siitä, että puheenaiheet ovat jokaiselle mielekkäitä ja hyödyllisiä. Puheenaiheemme aamupäivälle olivat seuraavat:

1. Digiloikka koulukirjastossa : Uusi OPS painottaa myös digitaalista opetusta. Kuinka koulukirjasto voisi tukea sitä tai olla siinä mukana?
2. S2-oppilaat kirjaston käyttäjinä tai miten innostetaan heikot kirjoitus- ja lukutaitoiset oppilaat kirjastoon ja lukemaan : Kirjoitus- ja lukutaidon kehittäminen kirjastotoiminnan avulla? Kirjasto motivoivana ja innostavana ympäristönä?
3. OPS työ ja kirjastot? OPS - miten koulut pärjäävät? Onko tiedonhallinnan opastus mukana ilmiöpohjaisissa projekteissa?
4. Yhteistyö: koulukirjasto ja kaupunginkirjasto monialaisia tukemassa : Miten toteutetaan monialaisissa kokonaisuuksissa tarvittava tiedonhaun ohjaus?
5. Aineenopettajien koulukirjaston käyttö : Millaisin erilaisin tavoin eri aineenopettajat hyödyntävät koulukirjastoa?
6. Yhteistyö ja yhteisten juttujen suunnittelu: mistä, miten ja koska yhteistä suunnitteluaikaa kirjastonhoitajalle ja opettajalle – kokemuksia ja vinkkejä? 
Avaan jokaista teemaa seuraavissa blogikirjoituksissa pöydän keskustelujen ja muistiinpanojen mukaan. Iltapäivän salamapuoheet ja paasaukset olivat seuraavat:
Rauni Kaskenviita: Yläkoulun Lukusiesta ja Välituntinovellit - Turun normaalikoulussa tänä lukuvuonna toteutetut lukukampanjat
Liinu Leiwo: Saako koulussa viihtyä?
Mikael Österlund: Uuden koulukirjaston perustaminen, case Lieto
Suvi Sario: Koulukirjaston henkiin herättäminen alasajon jälkeen - Case: Rauman normaalikoulu
Nina Petander: Koulu-kirjastoyhteistyö: What’s behind a game -pelikoodaushanke yläkoululaisille - Avi-hanke (Raisio)
Liinu Leiwo & Mikael Österlund: Koulukirjastojen palvelukonsepti
Kari Pohjola: Koulukirjastojen merkitys osana kunnankirjastoa - Millainen koulukirjaston tulisi olla osana kunnankirjastoa ja mitä niillä tehdään? case Lieto
Paasauksissa ja salamapuheissa saimme kuulla kahdenkin uuden koulukirjaston perustamisesta. Liedossa on rakenteilla Taatilan koulu, johon oli piirretty koulukirjasto. Oliko tämä piirretty tietoisesti kunnan vahvasta koulukirjastotoiminnasta johtuen vai ilman tätä tietoa, ei ole vielä selvinnyt. Toinen case käsitteli Raumalla olevaa opettajankoulutuslaitosta, jonka koulukirjastoa on herätetty henkiin ja kirjasto 'Lukula' nyt avattu muodonmuutoksen jälkeen uudestaan. Oikein mukava trendi!

Liinu Leiwo puhui miten koulukirjastossa viihtyminen on osa oppimista, yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia taitoja - lattialla voi maata ja lukea sarjakuvia jos se siinä asennossa paremmalta maistuu! Rauni Kaskenviita kertoi Turun normaalikoulun lukusiestasta, jolla on saatu hyvin monikulttuurisessa ympäristössä erittäin hyviä tuloksia. Kari Pohjola kertoi millaisia ajatuksia hänellä on kirjastonjohtajana kunnassa, jossa on vahva koulukirjastoverkko:
"Koulukirjastoverkoston merkitys osana kunnankirjastoa on juuri niin suuri kuin sen annetaan olla / kuinka merkittävän se pystyy tekemään itsestään."
Tällä loistavalla sitaatilla eteenpäin, lisää kirjoituksia on tulossa!