torstai 30. huhtikuuta 2015

Mistä muutos lähtee?

Vaikka Ville Tolvanen lopettikin bloginsa 'Päivän Tolvanen', julkaisee hän kuitenkin tekstejä, esim tämän Digitalist-blogissa. Konsultointi on rikki pureutuu mielenkiintoiseen aiheeseen.
"Olen auttanut yhteisöjä kaikissa eri työmuodoissa. Puhunut, kirjoittanut, jakanut, ideoinut, ulkoistanut, vetänyt hankkeita ja rakentanut vaativia asioita. Silti olen sitä mieltä, että varsinkin älykkääseen maailmaan siirryttäessä konsultointi on rikki. Asioita on yksinkertaisesti lähes mahdotonta muuttaa paremmiksi organisaatioiden ulkopuolelta."
En halua niinkään kiinnittää huomiota tuohon konsultoinnin osuuteen vaan siihen, että ulkopuolelta organisaatiota on lähes mahdoton muuttaa. Vaikka miten haluaisimme hakea viisasten kiveä ulkopuolelta, koulutuksista, seminaareista ja muualta, ei niillä tee mitään ellei organisaation sisällä olla valmiita muuttamaan toimintaa.

Konsultit tai kirjastojen ollessa kyseessä ulkoinen koulutus voi tehdä asioita helpommaksi ja tuoda ideoita, mutta lopulta kaikki on kiinni muutoksen toivottamisesta tervetulleeksi. Koulutus itsessän ei tuota mitään, ellei toimita asioiden vaatimalla tavalla. "On mahdotonta tietää mikä toimii tai ei toimi kokeilematta jatkuvasti uusia asioita".

Kirjastoille järjestetään usein koulutuksia erillaisista asioista. Pitää aina vaan muistaa, että koulutus on vain alku jollekin uudelle hienolle toiminnalle!

Iloista vappua! 

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kesän edellä vaalipuuhiin...

Terveisiä Seinäjoelta! Olin torstaina 23.4. pitämässä esitelmää monilukutaidon koulutuspäivässä Seinäjoella ja samalla kävin paikkaamassa kolossaalisen kirjastollisen puutteen: vierailu Seinäjoen maamerkissä, raikkaassa pääkirjastossa. Aallon rakennus avaa ovensa toukokuussa, lue lisää. Seinäjoen kirjasto on kaikillle ehdottomasti kesäretken arvoinen!

Minulla on informaatiolukutaidon näkökulma monilukutaitoon. Informaatiolukutaito on myös oppimaan oppimista, joka painottuu uudessa opetussuunnitelmassa aina vaan enemmän. Tutkivan oppimisen ja ilmiöpohjaisuuden mukana oppilaalle tulee lisää vastuuta tiedon keräämisessä ja tiedon käsittelemisessä.

Monilukutaidon koulutusten yhteydessä on tullut selkeästi esille lukemisen, draaman, kuvan ja liikkuvan kuvan ja äänen yhteispeli sekä tekemisen, tuottamisen, lukemisen innostamisen näkökulmat.

Mutta sen alle ei saa hukkua tuo tiedollinen vaatimus, joka uuden opetussuunnitelman perusteista selkeästi nousee. 

Myös lukioden opetussuunnitelmat ovat parhaillaan uudistettavina, lue lisää. Lukiot ja toinen aste ovat jääneet kirjastojen yhteistyökuvioista huomattavan paljon paitsioon. Jatko-opintojen sujumiseksi on tärkeää, että perusasioiden ymmärrys olisi hallussa. Viestit korkeakoulutuksesta kertovat kuitenkin karua kieltä nuorten tiedonhallintataidoista.

Olen saanut kunnian olla ehdolla Suomen Kirjastoseuran hallitukseen. Vaali tapahtuu seuran vuosikokouksessa Seinäjoella Kirjastopäivillä 11.6. Yllä kirjoittamani asia on yksi niistä asioista, joita tulen pitämään esillä, mikäli jäsenien luottamus valintaan asti riittää.
Ehdokkuudesta lisää seuraavassa bloggauksessa.

Aurinkoisia kevätpäiviä!